Räjähteet ja hilpeä hutikka eivät nomaalikäytännön mukaan sovi yhteen koskaan, poikkeuksena tästä pidetään kuitenkin esimerkiksi vuoden vaihteessa tapahtuvaa rakettien ampumista ja pommien räjäyttelyä. Nytkin saimme jälleen nähdä jälkikäteen asiaa koskevaa lehtikirjoittelua, kuten ”Tulitteiden kanssa törttöily antoi pökköä pesään kansalaisaloitteelle” (TS) tai ”Ilotulitteet työllistivät poliisia jo vanhan vuoden puolella – Poliisi vei raketit, koska miehet eivät tienneet paljon muustakaan mitään” (Helsinginuutiset.fi). Jokin ikiaikainen vietti saa jotkut nykyihmisetkin pitämään tällaista puuhaa viihteenä.

Paikallista kokemusta tulittamisesta on varsinkin Tonttumäen ja Korppolaismäen lähistöllä asuvilla. Tonttumäessä viimeiset jytkyt räjäytettiin uudenvuodenyönä klo 04.30 aikoihin! Se on yörauhan kannalta jokseenkin haitallista ja tietysti myös sääntöjen vastaista. Tonttumäki onkin erityisen suosittu räjäyttelypaikka, koska Varsinais-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt tulitteiden ampumisen Turun keskusta-alueella ja mäelle kerääntyy paljon ammuskelijoita myös kieltoalueelta. Kieltorajan ulkopuolella asuvia tämä kielto ei suojaa, päinvastoin lisää haittoja.

Tulituksen haitat ovat viime aikoina nousseet julkisuudessa vahvasti esiin. Jos joku on välttynyt tällaiselta tiedolta, kertaan lyhyesti. Tulitteet aiheuttavat silmä-, kuulo- ja palovammoja, tulipaloja, ympäristö roskaantuu ja ilmanlaatu heikkenee. Jotkut värillisten välähdysten aikaansaamiseksi käytettävät aineet ovat ihmiselle suoranaisesti myrkyllisiä eikä niiden kylväminen omaan elinympäristöönsä ole ihan viisasta.

Melusaaste on ilmeinen ongelma niille, jotka eivät innostu räjäyttelystä. Varsinkin lemmikkieläimien omistajat – joita on koko ajan yhä enemmän – ovat tuskallisen tietoisia tulituksen aiheuttamasta stressistä eläimille. Lisäksi tulitteiden viihdekäyttö kuormittaa pelastuslaitoksia ja poliisia, joiden resurssit ovat muutenkin tiukalla juhlien aikana.

Kaikenlaista on jo tehty vahinkojen rajoittamiseksi. Suojalasit on määrätty pakollisiksi. Tulitteiden myynti ja hallussapito on kielletty alle 18-vuotialta ja käyttöaikaa on lyhennetty niin, että tulitteita saa ampua vain uudenvuoden aattona klo 18.00 – 02.00. Eniten vahinkoja aiheuttaneita tulitteita on laitettu myyntikieltoon

Mäkitupalaisyhdistys on osoittanut olevansa ajan hermolla tekemällä lokakuussa 2018 omalta osaltaan esityksen Turun kaupungille rakettien ammunnan kieltämisestä Tonttumäessä ja Korppolaismäessä tulituksen aiheuttamien haittojen vuoksi. Esityksen voit lukaista klikkaamalla https://makitupalaiset.fi/lausuntoja-viranomaisille/

Monet kaupungit ovat alkaneet miettiä suhdettaan tulitukseen ja sen haittoihin ja mm. Espoo järjesti vuoden vaihteessa laseresityksen tulituksen sijasta. Myös Turun kaupunginvaltuustoon on jätetty joulukuussa 2018 kolmen valtuutetun tekemä aloite kaupungin tulitusten korvaamisesta kestävämmillä tavoilla.

Lisäksi käynnissä on myös kansalaisaloite, jolla pyritään vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain muuttamiseen. Lakiehdotuksen tarkoitus on vähentää ilotulitteista ihmisille, eläimille ja luonnolle aiheutuvia haittoja kieltämällä F2- ja F3-luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden kuluttajakäyttö. Jokseenkin haitattomien tähtisädetikkujen, pienten paukkupommien, kipinäsuihkujen yms. myynti kuluttajille olisi edelleen sallittua.  Kansalaisaloite on jo kerännyt hyvinkin riittävästi allekirjoituksia edetäkseen eduskuntakäsittelyyn, mutta siihen voi liittyä osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3573. Jokainen allekirjoitus kasvattaa poliittista painetta.

Jokainen mäkitupalainen voi myös punnita mielessään, onko räjäyttely hintansa arvoista suhteessa haittoihin. Allekirjoittanut on ollut jo pitkään räjäyttelyn totaalikieltäytyjä nähtyään koirien kärsimän stressin ja ympäristön väistämättömän roskaantumisen.

Urpo Jalava

Kategoriat: Ympäristö

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *