”Meitä on moneksi” ja ”Erilaisuus on rikkaus”, sanotaan ja tottahan tuo on. Toiset haluavat vain omaa rauhaa, elää omissa ympyröissään, toiset taas ovat sosiaalisempia ja kaipaavat yhteisöllisyyttä. Minä itse olen jotakin siltä väliltä. Maailma, ajat ja tavat muuttuvat ja me ihmiset sen mukana ja usein kuulee sanottavan, että ihmiset eivät edes tunne naapureitaan nykyään – tunnetko sinä?

Toisinaan kaipaan lapsuusaikani naapurielämää, tuttuja, turvallisia ihmisiä, jotka asuivat vuosikymmenet samoissa taloissaan. Muuttaminen oli ajankohtaista lähinnä silloin, kun pakon edessä siirryttiin vanhainkotiin tai oli aika jättää tämä maailma. Oli helppo piipahtaa hetken mielijohteesta naapurin Kaisa-tädin luo, jossa Kaisa keitti aina kunnon kahvit nisupullan kera, oli sitten yllätysvieras lapsi tai aikuinen. Aikansa höpöteltiin niitä näitä, lapsesta oli kiehtovaa kuunnella vanhoja tarinoita, joista osan olin kuullut jo moneen kertaan, ja Kaisakin selvästikin piristyi pienen iloisesti lörpöttelevän vieraansa käynnistä. Siihen aikaan ei ollut koululaisten iltapäiväkerhoja eikä maaseudulla muitakaan paikkoja, johon pieni koululainen voisi mennä koulupäivän jälkeen. Nuo naapurin tädit toimittivat ikään kuin epävirallisina lastenhoitajina, se ei sitonut ketään, jos ei yksi täti ollut kotosalla, niin ei muuta kuin seuraavan oven taakse, aina joku oli kotona.

Kaisa –tädin luona oli pinkka vanhoja aikakauslehtiä, niitä selatessa aika kului mukavasti odotellessaan vanhempia töistä kotiin, aina kun ei ollut sitä omaa ikäistä leikkikaveria saatavilla. Vanhemmatkaan eivät olleet huolissaan, missä se likka taas luuraa, pienessä kylässä kaikki tunsivat toisensa. Ja kun jokin elintarvike sattui loppumaan yllättäen, äiti pyysi, että ”kipaiseppas hakemaan Elnalta lasillinen perunajauhoja”. Aika usein, kun ei ollut mitään tekemistä, päätin lähteä lenkittämään naapurin Viljon ja Mirjan Sami –koiraa, siitäkös Sami aina niin nautti ja minäkin pääsin leikkimään ”koirallista”, meillä kun ei koiraa ollut. Voi sitä koiran ja lapsen riemua!

Entäs tätä nykyä? Myönnettävä on, että tunnen naapureitani tosi huonosti ja se on varmaan pitkälti omaa syytäni. Pitäisi olla aktiivisempi, mennä rohkeasti juttelemaan ja ainakin edes esittäytymään, jos sattuu huomaamaan asukkaiden vaihtuneen, tosin aina välillä ei huomaa edes sitä. Kun itse muutin tälle asuinalueelle, olin nuori perheenäiti ja lähinaapurit keski-ikäisiä. Välillämme oli vajaa sukupolven välinen kuilu, mutta jonkin verran olimme kuitenkin tekemisissä toistemme kanssa. Hoidin mm. naapurin koiraa heidän lomamatkojensa ajan ja toiset naapurit poimivat ystävällisesti postimme talteen meidän reissujemme aikana. Ilmoittelimme puolin ja toisin pidemmistä poissaoloistamme, jotta osaisimme vähän katsella sillä silmällä, jos sattuisi näkymään jotakin epämääräistä liikettä pihapiirissä. Nykyään meillä ei ole naapureiden välillä edes tämänkaltaista toimintaa ja se on sääli se.

Yksi suuri muutos omaan lapsuuteni on se, että nykyään monesti lähekkäinkin asuvat lapset leikkivät yksin omilla pihoillaan – toki vanhempien valvovan silmän alla. Mietin, että miksi he eivät leiki yhdessä naapurilasten kanssa? Omassa lapsuudessani lähiseudun lapset kerääntyivät yhteen leikkimään, ei kukaan halunnut olla vapaaehtoisesti yksin. Monet pihaleikit vaativat useampaa osanottajaa, yksin ne eivät onnistu. Pihaleikkikulttuuri näivettyy auttamattomasti, vanhat hauskat leikit jäävät leikkikavereiden puuttuessa unoholaan.

Ongelma – jos sitä nyt on – lienee siinä, että ollaan niin hienotunteisia puolin jos toisinkin, että emme vaan häiritse ketään ja mitä jos ne tykkääkin huonoa… ja tunnistan itsenikin tuosta. Ei vaan jotenkin kehtaa tuppautua kenenkään reviirille ja olisikohan turkulaisella, hieman ehkä sisäänpäinkääntyneellä luonteenlaadullakin osuutta asiaan, tiedä häntä.

Millainen naapuri sinä olet, sisäänpäinkääntynyt tai ulospäinsuuntautunut? Jos koet, että kaikki on hyvin, niin se on ihan ookoo, mutta jos haluaisit tutustua paremmin naapureihisi, niin mitäpä jos menisit ensi kerralla rohkeasti juttelemaan, kun näet hänen liikkuvat pihamaallaan? Siitä voi poikia paljon hyvää, koskaan ei voi tietää, ellei kokeile!

PS. Yksi hyvä tapa tutustua naapureihin, on osallistua Mäkitupalaisten tapahtumiin ja lyöttäytyä rohkeasti juttusille vaikka ihan vieraankin ihmisen kanssa. Muistattehan myös yhdistyksen ”ilmoitustaulun” Mäkitupalaisten nettisivuilla, sinne voi jättää oman vapaamuotoisen ilmoituksen, jos kaipaa vaikka leikkiseuraa lapselleen, koiran ulkoilutusapua, kissanruokinta-apua, postilaatikon tyhjennystä, haluat luovuttaa ylimääräistä omena- tai raparperisatoa, vaihtaa perennoita yms. Yksityiskohdista voitte sopia sitten privaatisti keskenänne, luonnollisestikaan ei kannata antaa julkisesti mitään tarkkoja ajankohtia, jolloin kotitalo on tyhjillään.

Kivaa ja aurinkoista kesää kaikille!

Brita Palmroth

 

Osallistu kyselyyn ja kerro, millaiset välit sinulla on naapureihisi. Kysely on nimetön eikä vastaajia voida tunnistaa.

 

2+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: